Huoli vammaisten asumispalvelujen kilpailutuksesta otettava vakavasti

Vammaisfoorumi ry on ottanut kantaa Espoon kaupungin toteuttamaan vammaisten asumispalvelujen kilpailutukseen. Otin foorumin huolen hinnan painottamisesta vakavasti ja hankintaan liittyen ilmenikin erikoinen asia, josta olen pyytänyt selvitystä myös sosiaali- ja terveyslautakunnalle.

 

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti vammaisten asumispalvelujen hankinnan periaatteista viime vuoden marraskuussa. Kyseisten palvelujen hankinta on kilpailutettava, koska saatujen tietojen perusteella hankinnan arvonlisäveroton arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. Näin ollen vaikuttaa siis siltä, että hankinnassa ei olisi voitu käyttää suorahankintamenettelyä, jolle tulee olla säädösten mukaiset perusteet.

 

Lautakunnan linjauksien mukaan tilanteessa, jossa nykyinen palveluntuottaja ei tule valituksi tämän sopimuksen piiriin, asiakkaan asumisen jatkuminen pyritään varmistamaan asiakkaan edun mukaisesti. Lisäksi lautakunnan päätöksen mukaan kilpailutuksen vertailuperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta. Hankinnan periaatteissa myös todetaan, että palvelujen tuottajan on sitouduttava vähimmäiskriteereihin, joihin on sisällytetty tiettyjä laatutekijöitä.  

 

Lautakunnan käsittelemässä esityksessä huomioitiin vammaisten yksilöllisyys. Se korostuu myös Espoon kaupungin tekemässä tarjouspyynnössä, jossa todetaan, että sopimuskauden aikana palveluntuottaja ja yksikkö valitaan kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisen tarpeen, harkinnan ja palvelun soveltuvuuden perusteella. Lisäksi tarjouspyynnössä todetaan, että asiakkaan yksilöllinen tarve ja erityiset olosuhteet ratkaisevat, minkälaisia palveluja tilaaja kulloinkin järjestää. Toki sopivia palvelujentuottajia voi tulla useampia, ja jos näin tapahtuu, valitaan näistä kokonaistaloudellisesti edullisin.

 

Edellä mainituissa asioissa ei siis pitäisi olla huolta. Selvittelyssä ilmeni kuitenkin, että hankintaan liittyvässä sivustossa on erilainen kuvaus hankinnasta, kuin sosiaali- ja terveyslautakunnassa oli käsittelyssä marraskuussa. Miten se on mahdollista? Tämä onkin asia, josta lautakunnalle on annettava selvitys.

 

Kiitän vammaisfoorumia sen kannanotosta, jonka myötä alkoi asiaan liittyvä selvitystyö. Vammaisfoorumin kannanotto on merkityksellinen myös siksi, että saatamme elää parin vuoden kuluttua ”sote-hankintamaailmassa”, jossa tarvitaan vielä enemmän juuri tällaista aktiivisuutta ja etujen valvontaa. Toivottavasti sitä sote-maailmaa muodostavat ottavat myös vammaisfoorumin huolet vakavasti.

 

Sote-yhtiöittäminen ei ole paras ratkaisu

Maamme hallituksen linjauksien mukaan sote- ja aluehallintouudistuksessa säädetään yhtiöittämisvelvoite EU:n valtiontukilainsäädännön edellyttämällä tavalla. Se koskisi kaikkea maakunnassa markkinoilla tapahtuvaa toimintaa. Näin toimijat olisivat hallituksen mielestä samalla kalkkiviivalla toistensa kanssa. Linjaus on ajamassa sote-uudistusta väärille raiteille, mikä on hyvin vakava asia.

 

Oikeusoppineiden mukaan sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole pakko yhtiöittää. Olen siitä samaa mieltä. Yksi perustelu näkemykselleni on mm. se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen perustuu lakeihin, joiden perusteella palveluja on järjestettävä. Yhtiöittämisen sijaan palveluja voidaan siis toteuttaa monituottajamallilla, kuten nyt.

 

Yksityiset palvelujen tuottajat haluaisivat varmaan nykytilanteeseen muutosta, koska heidän asemansa verotuksellisesti on erilainen kuntien tai kuntayhtymien asemaan verrattuna. On kuitenkin mietittävä, mikä on loppujen lopuksi viisainta. Verotuksellisen aseman muuttaminen toisi tullessaan hintojen korotuksia. Sen huomioiminen on tarpeen, koska maamme hallitus on linjannut, että sote-uudistuksella pitää saada aikaiseksi säästöjä. Jos sote-palvelut siirtyvät ”yhtiöittämismaailmaan”, haaveet säästöistä voi jättää jo tässä vaiheessa.

 

On myös syytä kyseenalaistaa eri toimijoiden saaminen samalle kalkkiviivalle. Se ei ole mahdollista, koska kuntatoimijat eivät toimi voittoa tavoitellen, kuten yksityiset palvelujen tuottajat. Kunnissa ei siis toteuteta sosiaali- ja terveyspalveluja kilpailumielessä, vaan kunnat hoitavat niille kuuluvia velvoitteita. Kilpailutilanteen ottaminen mukaan keskusteluihin on siis erittäin kyseenalaista.

 

Onkin aika palauttaa sote-keskustelu takaisin niihin tärkeisiin tavoitteisiin, joita sille asetettiin jo aikoinaan. On myös syytä lopettaa yhtiöittämisvouhotus, koska yhtiöittämiset eivät ole kokonaisuutta ajatellen paras ratkaisu. Tavoitteiksi asetetut ihmisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen sekä kustannuksien hillintä ovat erittäin tärkeitä asioita, mutta tätä menoa mm. hyvinvointi- ja terveyserojen kaventumiseen liittyvä tavoite on jäämässä yhtiöittämiskeskustelujen jalkoihin. Se olisi kansanterveyden näkökulmasta erittäin vakava asia.

Palvelujen parantamista vai heikentämistä?

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus vyöryy eteenpäin. Tänä keväänä järjestämis- ja itsehallintoaluelain luonnokset perusteluineen lähetetään lausunnoille lukuisille tahoille. Alueuudistukseen liittyvällä kotisivulla todetaan, että lausuntokierroksen jälkeen maamme hallitus päättää lakeja koskevasta yksityiskohtaisesta kannastaan. On siis jälleen vaikuttamisen aika.

 

Sote-uudistuksessa on hyvä muistaa, miksi kyseinen uudistus on tarkoitus tehdä. Uudistuksen tavoitteena on siis kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja ja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Sote-uudistuksella tavoitellaan kuitenkin myös säästöjä. Tavoiteltava säästösumma on huima, mistä tulisi käydä oma keskustelunsa. Toimenpiteet eivät saa johtaa juustohöyläleikkauksiin, koska säästöjä on mahdollista saada tekemällä asioita mahdollisesti toisin.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat kehittäneet palveluja monissa kunnissa. Oman työn kehittämisellä on vaikutusta työhyvinvointiin ja jopa toimintamenoihin niitä hillitsevästi. Nämä asiat pitäisi näkyä sote-uudistuksen linjauksissa. Töiden kehittämistä on siis tehty, mutta valtakunnallisessa keskustelussa sille ei ole annettu painoarvoa.

 

Maamme hallituksella on vireillä muitakin suuria asioita kuin sote-uudistus. Yksi merkittävä asia on kuntien velvoitteiden karsiminen. Kun summaa tuon karsimisasian sisällön sote-uudistuksen kanssa, huomaa, että uudistuksissa on ristiriitaisuuksia.

 

Velvoitteiden vähentämiseen liittyvät linjaukset sisältävät mm. seuraavat asiat: vanhuspalvelulakiin liittyvien tiettyjen tehtävien poistaminen kuntien tehtävistä ja kuntien suunnitteluvelvoitteiden keventäminen. Nämä muutokset heikentävät mahdollisuuksia tehdä töitä laadukkaasti. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhuspalvelulakia muutettaisiin suunnitellusti, kunta voisi tehdä muutoksia ikäihmisten asumiseen kilpailutuksien myötä. Hoitava taho siis muuttuisi nykyistä herkemmin, koska laissa ei olisi enää kohtaa, jonka mukaan pitkäaikaisen hoitojärjestelyn muuttamiseen pitää olla erityisen painava ja perusteltu syy. Se tuo epävarmuuttaa työelämään ja ikäihmisten arkeen.

 

Myös kuntien vastuulla olevien suunnitelmien tekemistä halutaan karsia. Liipasimella ovat mm. lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja suunnitelma ikääntyvän väestön sosiaali- ja terveyspalveluista. Tätäkään ei ole mietitty loppuun asti, koska suunnitelmat ovat tärkeitä linjaustyökaluja arkisessa työssä.

 

Onko maamme hallitus siis hankaloittamassa palvelujen toteuttamista samalla, kun se tavoittelee palvelujen saatavuuden ja laadun parantumista?

 

Sote soppa meinasi kiehua yli

Kolmen ässän porukat ovat päässeet sopuun sotesta. Sote-soppaa sekoitti mm. aluehallintouudistus, jota kepu halusi viedä eteenpäin juuri nyt. Nyt soppa alkaa muhimaan edelleen.

Sote-keskustelussa on monesti huolestuttanut keskustelun keskittyminen terveyspalveluihin. Sosiaalipalvelut eivät ole saaneet samanlaista painoarvoa. Kyseisten palvelujen muistaminen ratkaisussa on kuitenkin erittäin tärkeää. Onhan meillä käytössä viime vaalikauden hallituksen päätöksen myötä hyväksytty uusi sosiaalihuoltolaki, joka on parantanut mm. perheiden palveluja.

Yksi positiivinen asia 15 alueen sote-ratkaisussa saattaa olla, että työssäkäyntialueista voisi tulla kohtuullisempia kuin 12 alueen mallissa olisi tullut. Aika näyttää, miten tämä asia toteutuu.

Oikeiston suosikki sote-keskusteluissa vaikuttaa olleen valinnanvapauden lisääminen. Siitä on kuitenkin huonoja kokemuksia mm. Ruotsissa, jossa sen on todettu lisäävän eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa ja terveyseroja.

Hoitoalan ammattilaisena olen huolissani myös siitä, miten valinnanvapauden lisääminen vaikuttaa hoito- ja hoiva-alan ammattilaisten työhön. Pirstaloituneita palveluja on hankala koordinoida asiakkaan tai potilaan edun mukaisesti. Asukkaillakin tulee olemaan aikamoista seikkailua palvelujen viidakossa, josta pitäisi osata valita tarvitsemiaan palveluja. Sellainen ei ole kaikkien edun mukaista. Vahvat ja vauraimmat pärjäävät siinä seikkailussa.

Sote-soppa on siis valmis ”haudutettavaksi”. Toivottavasti tarvittavat korjausliikeet tehdään ennen kuin soppa on jaetaan ”lautasille”.

Olisiko voinut tehdä toisin?

Maamme hallitus sopi eilen budjetin linjauksista. Toissapäivänä se kertoi ”mukamas” kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Esitykset ovat aiheuttaneet voimakkaita reaktioita ja syystäkin. Moni kysyy, olisiko hallitus voinut tehdä toisin, eikä esittää sellaisia esityksiä, kuin se teki?

 

Vaikuttaa siltä, että hallituksen toissapäivänä tekemistä muutosehdotuksista ei ole tehty vaikutusten arviointia. Jos sellainen olisi olemassa, säästötoimenpiteet olisi varmaan kohdistettu siten, ettei niillä ole merkittäviä vaikutuksia pieni- ja keskituloisten toimeentuloon ja hyvinvointiin.

 

Nyt siis lomapäivien määrää ollaan laskemassa. Sillä on vaikutusta monen lapsiperheen elämään ja hoito- ja hoiva-alan ammattilaisen työssä jaksamiseen. Hoitoalan ammattilaisena tiedän, kuinka rankaa vuorotyö on. Jokainen ansaittu lomapäivä on tarpeen. Perheystävällisyyttä ei löydy myöskään sunnuntailisien leikkaamisesta. Hoito- ja hoiva-alalla sunnuntaikorvaukset ovat täydentäneet usean hoitajan peruspalkkaa, jonka tasoa ei voi kehua. Lisän karsiminen heikentää toimeentuloa, mikä vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin.

 

Puutteet kokonaisuuden arvioinnissa ilmenevät selkeimmin sairauspäivään liittyvissä esityksissä, joilla tulee olemaan vaikutusta toimeentulotuen tarpeeseen. Herkemmin miinuksella ovat varmaan pitkällä sairaslomalla olevat, joiden ensimmäinen sairaspäivä olisi palkaton ja seuraavista yhdeksästä päivästä saa palkkaa vain 80%:sesti. Sen jälkeen astuu voimaan Kelan omavastuuaika, joka puolestaan kestää 9 päivää. Kyseisinä omavastuupäivien aikana sairaslomalla oleva ei saa sairauspäivärahaa. Silloin tarvitaan toimeentulotukea.

 

Kysymykseen, olisiko voinut tehdä toisin, vastaus on siis kyllä. Koska kokonaisuuden arviointi vaikuttaa unohtuneen hallituksen esityksien tekemisessä, esityksiä on syytä korjata. Siitä vaan kolme ässää! Nyt on korjausliikkeiden aika. Lisäksi kysyn, miksihän säästökohteena eivät olleet esim. elinkeinotuki ja maatalouden kansallinen tuki? Entä miksi kyseisessä kilpailukyvyn parantamistoimenpiteissä ei ole huomioitu mm. sitä, että tuottavuutta voidaan parantaa edistämällä työntekijöiden työhyvinvointia?

Kokemuksiani omaishoitajuuden arjesta

Olen saanut tutustua luottamustehtävieni aikana monen omaishoitaja arkeen. Luottamushenkilön apua on tarvittu mm. kielteisen omaishoidon tuen päätöksen jälkeen. Olen myös huomannut, että tuen saaminen on liian hankalaa. Tukea pitääkin saada vaivatta, kun omaishoitaja on oikeutettu siihen.

 

Epäselvimmät tilanteet ovat olleet ikääntyneiden henkilöiden omaishoidon tuen saannissa. Yhdeksi selkeäksi ongelmaksi on noussut se, millaiseksi yöllinen avun tarve mielletään. Yöllisen avun tarpeesta kertoo mm. se, että omaishoitaja herää yöllä hoidettavan mennessä vessaan. Hänen on katsottava ja autettavakin, ettei hoidettava kaadu.

 

Lapsiperheiden osalta palautetta tuli jo vuosia sitten siitä, että omaishoitajat kokivat lapsensa koulunkäynnin vähentävän merkittävästi omaishoidon tuen määrää.  Lisäksi omaishoitajat menettivät lakisääteiset vapaansa, kun omaishoidettavana olevat lapset noudattavat perusopetuslain mukaista oppivelvollisuuttaan. Tuntui siltä, että omaishoitajia rangaistaan siitä, kun koululainen on kodista poissa keskimäärin yli 5-7 tuntia arkipäivää kohti. Se on kohtuutonta.

 

Nyt, kun omaishoidon tukeen liittyvää lakia ollaan uudistamassa, on huomioitava omaishoitajien erilaiset elämäntilanteet. Erityisesti yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta hengähtää päivän aikana samalla tavalla kuin heillä, jotka elävät kahden vanhemman perheessä.

 

Lapsiperheiltä on tullut palautetta myös lisävapaiden myöntämisestä. Tietojen mukaan toisissa kunnissa järjestetään lakisääteisten vapaiden lisäksi laissakin mainittuja lisävapaita, ja toisissa ei. Kyseiset vapaat voivat olla esimerkiksi tilapäishoitoa. Tiedossani ei ole yhtään kuntaa, jossa kyseisiä vapaita myönnettäisiin omaishoidettavien näkökulmasta riittävästi. Espoossa tilapäishoidon tilanne on parantunut vasta viime vuosina.

 

Parannettavaa siis riittää. Voimia omaishoitajille! Yhteydenotto päättäjiin kannattaa, sillä silloin voimme vaikuttaa yhdessä omaishoitajien arkeen.

Esteettömyyttä edistettävä myös käytännössä, eikä vain juhlapuheissa

Eduskunta on vihdoin hyväksynyt vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, edistää ja suojella näitä oikeuksia ja vapauksia sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Esteettömyyden edistäminen on yksi sopimuksen johtavista periaatteista.

 

Kunnissa on olemassa lukuisia esteitä, jotka rajoittavat vammaisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Esteiden vuoksi vammaiset eivät voi täysipainoisesti käyttää perusoikeuksiaan. Esteiden poistamiseksi tarvittaisiin suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja tarkempaa arviointia eri ratkaisujen toimivuudesta ja seurannaisvaikutuksista. Nämä asiat voidaan konkretisoida tekemällä esteettömyysohjelma, jossa huomioidaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen sekä taloudellisen esteettömyys. Näin esteettömyyttä arvioidaan asenteista aina rakentamiseen myös toimivat palvelut ja tuotteet huomioiden. Ohjelmasta on hyötyä muillekin kuin vammaisille.

 

Kaikissa kunnissa tarvitaan perusteellinen esteettömyysohjelma. Sen tekeminen on eduskunnassa hyväksytyn vammaisten henkilöiden yleissopimuksen mukaista. Esteettömyysohjelmien tekemiseksi kunnissa on syytä säätää laki seuraavan eduskunnan aikana. Vammaiset ja muut kuntalaiset tulee ottaa mukaan ohjelmien tekemiseen hyödyntäen heidän omia kokemuksiaan ja ideoitaan. Kun ohjelmassa on selkeät tavoitteet ja mittarit, ohjelman toteuttamista voidaan seurata myös päätöksenteossa. Tällöin esteettömyyttä edistetään myös käytännössä, eikä vain juhlapuheissa.

 

 

Johanna Värmälä (sd.), Espoon kaupunginvaltuutettu, Sosiaali- ja terveyslautakunnan pj.

 

Pirkko Kuusela (sd.), Espoon vammaisneuvoston pj., Teknisen lautakunnan jäsen

 

Merkittävä parannus lasten, nuorten ja perheiden palveluihin

Espoolaiset ovat saaneet aikaisempaa paremmin ja oikea-aikaisemmin apua lasten mielenterveysongelmissa ja perhekriiseissään lastenpsykiatrian uuden avohoidon yksikön käyttöönoton jälkeen. Yksikkö sijaitsee Olarissa, Länsiväylän varrella ja se palvelee alle 13-vuotiaita lapsia, heidän perheitään ja lähiverkostoaan.

 

Avohoitoyksikön tarve tuli esille reilut neljä vuotta sitten, kun perheet eivät päässeet perheneuvolan palvelujen piiriin ja siellä hoidettiin lapsia, jotka olisivat tarvinneet toisenlaista hoitoa. Lapset eivät olleet kuitenkaan niin sairaita, että he olisivat päässeet erikoissairaanhoidon asiakkaiksi. He olivat siis väliinputoajia mielenterveyspalveluissa.

 

Ongelman ilmenemisen jälkeen HUS:n ja Espoon kaupungin edustajat käynnistivät aloitteestani neuvottelut, jotka johtivat yhteistyöhön. Yhteistyön tuloksena saimme sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi esityksen uudesta lasten mielenterveyspalvelujen yksiköstä.

 

Valtakunnallisesti poikkeuksellisen hyvin resurssoitu uusi lastenpsykiatrian avohoidon yksikkö on hyvä osoitus siitä, että Espoossa halutaan aidosti huolehtia lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja Espoon valtuustossa käydyn keskustelun sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan lautakuntasopimuksen perusteella meillä on myös yhteinen tahtotila nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseksi. Nuorten mielenterveyspalvelujen kokonaisuus tullaan arvioimaan, jotta niissäkään palveluissa ei ole enää väliinputoajia ja nuoret saavat tarvitsemansa avun.

 

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen sekä perheneuvoloiden palvelujen merkittävä parantaminen on siis mahdollista. Kyseisten palvelujen saatavuutta tulee parantaa koko Suomessa. Siihen voi vaikuttaa eduskunnassa.

 

Valinnanvapauden kääntöpuoli

Valinnanvapaus palveluissa vaikuttaa oikein mukavalta, kun todetaan, että asiakas saa valita itselleen sopivista tahoista palvelua tuottavan toimijan saadakseen palveluja. Valinnanvapaudella on kuitenkin kääntöpuolensa ja äärimmilleen viety valinnanvapaus johtaa terveyspalveluissa ikäviin asioihin, kuten eriarvoisuuden lisääntymiseen.

 

Oikeistolaiset puhuvat valinnanvapauden laajentamisen puolesta. He myös vastustavat verojen korottamista. Mitä näiden asioiden yhdistäminen tarkoittaa käytännössä? Sitäkin on syytä pohtia, ennen kuin antaa tukensa valinnanvapauden laajentamiselle.

 

Terveyspalveluissa julkisella sektorilla on merkittävä rooli terveyserojen kaventajana. Kyseisellä sektorilla tulee olla hyvät valmiudet palvelujen toteuttamiseen. Valinnanvapauden lisääminen tarkoittaisi sitä, että yksityisen sektorin lääkärifirmat osallistuisivat palvelujen tuottamiseen tasavertaisena julkisen sektorin kanssa. No tuo tasavertaisena toimijana toimiminen on huono käsite kuvaamaan asiaa, koska on niin, että vain julkisella puolella pystytään hoitamaan kaikkein vaativimmat vaivat.

 

Valinnanvapauden laajentaminen terveyspalveluissa vaatisi rahoitusta. Verojen korotusta vastustavat ovat siis ajamassa samalla asiakasmaksujen omavastuuosuuksien korottamista ja uusia asiakasmaksuja, koska muuten heidän ajamaansa valinnanvapauden laajentamista ei voi rahoittaa. Käytännössä tämä johtaisi siihen, että asiakasmaksut olisivat kohtuuttomia pieni- ja keskituloisille. Uutena maksuna tulisi käyttöön varmaan sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vastaanottoihin liittyvä käyntimaksu, mikä myös heikentäisi asiakkaan mahdollisuutta hakeutua hoitoon oikea-aikaisesti. Se oikeistolainen, joka toteaa, että näin ei tulisi tapahtumaan, kannattaa julkisten palvelujen karsimista, koska jollain tavalla palvelut tulee rahoittaa.

 

Ruotsin terveydenhuollossa oleva malli, raha seuraa potilasta, haluttiin valinnanvapauden lisäämiseksi. Nyt sen on todettu lisäävän eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa ja terveyseroja. Ruotsin kokemukset ovat varoittavia esimerkkejä siitä, mitä valinnanvapaus äärimmilleen vietynä voi aiheuttaa.

 

Vaihtoehto terveyserojen kaventamiselle ja palvelujen saannin parantamiselle on onneksi olemassa. Se on julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen ja toiminnan varmistaminen. Onkin syytä kysyä, miksi oikeisto kannattaa valinnanvapauden lisäämistä siihen liittyvistä ongelmista huolimatta?

 

Vammaiset huomioitava päätöksenteossa

Vammaispoliittinen ohjelma on tärkeä työväline vammaispolitiikan edistämiseen. Kunnilla on syytä olla velvoite tehdä kyseinen ohjelma, mikä on huomioitava, kun kuntien suunnitteluvelvoitteita tarkastellaan hallituksen rakennepoliittisen ohjelman myötä.

 

Hyvä vammaispoliittinen ohjelma on sellainen, jossa kiinnitetään erityistä huomiota henkiseen ja fyysiseen esteettömyyteen sekä vammaisten yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Ohjelman avulla voidaan myös poistaa vammaisten arkipäivän esteitä. Lisäksi palvelu- ja tukijärjestelmää sekä siitä tiedottamista on suunniteltava ja kehitettävä vuorovaikutuksessa vammaisten kanssa, huomioiden heidän erityistarpeensa.

 

Esteettömyyden huomioimisessa on vielä paljon parannettavaa, mikä tulee muistaa myös lainsäädännössä. Jokaisessa kunnassa tulee olla esteettömyysohjelma ja sen tekemisen pitäisi olla itsestään selvyys. Näin ei ole kuitenkaan valitettavasti esimerkiksi Espoossa, jossa ohjelman tekemistä on saanut patistella. Toivottavasti valtuusto saa kyseisen ohjelman käsittelyynsä mahdollisimman pian.

 

Esteettömyyttä tulee arvioida nykyistä useammin myös mm. palvelu- ja tukijärjestelmään liittyvien päätösten yhteydessä. Siihen on olemassa työkalu, ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, johon voi liittää esteettömyysnäkökulman. Näin lisäämme kyseisen asian painoarvoa myös päätöksenteossa.